Kirja-alan murros - paljon melua tyhjästä?


Kulttuuriuutisia seuraavat eivät ole voineet välttyä kuulemasta, että kirja-ala on murroksessa. Internet koettelee tieto- ja oppikirjakustantamisen liiketoimintamalleja, sähköinen kirja tekee tuloaan, kustantamoiden sisällä kuohuu.

Elämme kieltämättä jännittäviä aikoja, mutta olisi turhan raflaavaa puhua kirjallisen kulttuurin vallankumouksesta. Se, että kirja-ala hakee suuntaansa, ei lopultakaan vaikuta kovin paljon siihen, mitä kirjailijat kirjoittavat ja miten lukijat ja kriitikot kirjailijoiden töitä kokevat ja arvioivat.

Kirjailijan on kirjoitettava ne kirjat, jotka vaativat tulla kirjoitetuksi. Ei siinä jakelukanavia tai julkaisualustoja mietitä. Eivätkä lukijat ja kriitikot varmastikaan suhtaudu tekstiin eri tavalla sen perusteella lukevatko sitä painetusta vai sähköisestä kirjasta.

Päivittäisen uutispöhinän keskellä kannattaa pitää mielessä, että kirjallinen kulttuuri on aina ollut uudistavien ja säilyttävien voimien ristipaineessa. Romaanitaiteessa modernismi halusi viime vuosisadalla murskata perinteisen kerronnan konventiot, mutta edelleenkin valtaosa romaaneista rakentuu klassisen kaavan mukaisesti lineaarisen juonenkuljetuksen ja psykologisen henkilökuvauksen varaan.

Kirjallisessa kulttuurissa nousee tämän tästä radikaaleihin uudistuksiin pyrkiviä koulukuntia, mutta valtavirta kulkee tutun turvallista tietään vuosikymmenestä toiseen. Ikuisen paluun kaava näkyy erityisen selvästi kritiikeissä. Keskiverto kirjallisuusarvostelija käyttää edelleen samoja teesejä kuin 50 tai 100 vuotta sitten. Gore Vidal havaitsi 1950-luvun alussa julkaisemassaan esseessä, että sen ajan amerikkalaiskriitikot paheksuivat kohottavien aiheiden ja positiivisten sankareiden puuttumista kirjallisuudessa aivan kuten George Eliotin ja Emily Brontën teosten arvostelijat 1800-luvulla.

Saman havainnon kuin Vidal voi tehdä meidänkin päivinämme. Viime vuonna julkaistiin paljon sanomalehtikritiikkejä, joissa taivasteltiin nykyromaanien raadollisuutta ja elämänuskon puutetta. Olen varma siitä, että myös viidenkymmenen vuoden kuluttua sähköisten kirjojen aikakaudella riittää arvostelijoita, joiden mielestä hyvä kirjallisuus syntyy hyvistä aikeista. Mutta sitä ei muista enää kukaan, että vuonna 2010 kohistiin kirja-alan murroksesta.

Jos bisnesmallien muuttuminen ei mullista kirjallista kulttuuriamme, ei se myöskään aja laatukirjallisuutta marginaaliin, koska laatukirjallisuus on jo siellä. Se on aina joutunut taistelemaan olemassaolostaan. Charles Baudelaire purki sydäntään vuonna 1865: ”Saan joka päivä nähdä Brysselin kirjakauppojen ikkunoissa kaiken sen jokapäiväisen roskan ja turhuuden, joka Pariisissa painetaan, ja kiehun vihasta, kun ajattelen omaa kuutta nidettäni, jotka ovat useiden vuosien työn tulosta ja jotka – jos niistä otettaisiin uusi painos edes kerran vuodessa – takaisivat minulle siedettävät vuositulot.” (Teoksessa Kurja Belgia! Suomentanut ja toimittanut Antti Nylén. Sammakko 2003)

Aivan kuten Baudelairen, 1800-luvun runoilijaneron, teokset hautautuivat jokapäiväisen roskan ja turhuuden alle, hautautuu sinne myös 2000-luvun laatukirjallisuus. Saattaa olla, että nykyajan tusinakirja muistuttaa vielä enemmän koviin kansiin painettua tekijänsä haastattelua kuin 1860-luvun tusinakirja, mutta kokonaiskuvaa se ei muuta.

Vain harva nykypäivän runoilijoista ja prosaisteista pääsee Baudelairen seuraksi kirjallisuuden historiaan, useimmat korjaa kuolo ja unohdus. Ihan siitä riippumatta, miten kirja-ala murroksestaan selviytyy.

Tommi Melender, 9.3.2010


Keskustelu


09.03.2010 20:12 Heikki Kastemaa
"Kohu" kirjallisuudessa johtuu kulttuurijournalismin suunnanmuutoksesta. Nykyisin kulttuuria kaikilla aloilla tarkastellaan lehdissä "tuottajan" ja "tuotannon" kannalta. Joku sanoi, että jos kyseessä olisi musiikki, nykyisen journalismin tarkastelutapa olisi levy-yhtiön johdon näkökulma, siis paljonko levyjä on myyty tai minkälaisia muusikkoja yhtiö palkkaa. Voi kysyä, kiinnostaako tämä "tuotantonäkökulma" musiikin kuuntelijoita tai kuinka oleellinen se on edes musiikin tekijöille? Kuvataiteessa veikkaillaan innokkaasti kassamagneeteiksi suunniteltujen suurten näyttelyiden, ns. blockbustereiden kävijämääriä. Taidenäyttelyiden kuraattorit ovat suuria tähtiä, jotka käyttävät taiteilijoita ehtymättöminä luonnonvaroinaan. Taiteenalojen erilaisten palkintojen julkisuusjuhlinta häivyttää sen, mihin ne ovat myös tarkoitettu, arvioimaan taiteen laatua. Taiteiden sisällöt, niiden kokeminen ja arviointi ovat yhä vähemmän esillä julkisuudessa. Mainitsemaasi kokonaisuuksien arviointeja, ns. linjakritiikkiä ei näe enää juuri missään. Muualla maailmassa käsittääkseni kriitikot pohtivat yhä kirjojen sisältöjä, herättävät keskustelun aiheita ja haastattelevat kirjailijoita ja taiteilijoita lehtien palstoilla. Tuotantojournalismi on kotimainen keksintö, muoti, joka on varmaan syntynyt lehtitalojen johtoportaissa. Ihmetyttääkin, kuinka kauan se jaksaa noita toimittajia, joita itseäänkin nykyisin kutsutaan usein "tuottajiksi" kiinnostaa. Lukijoita se kiinnostaa varmaan vähän tai ei ollenkaan.

09.03.2010 15:44
Vain harva Baudelairen aikalaisistakaan pääsi Baudelairen seuraksi sinne historiaan. Unohdus ja kuolo korjaa kaikki meidät joskus, ja vaikkei unohdus heti korjaisisikaan jälkiämme, meidät se korjaa. Tai heidät. Tai ne. Heh!




Keskustele pääkirjoituksesta
Jatka pääkirjoituksen virittämää taidekeskustelua omalla nimelläsi. Yksittäisiä arvosteluja koskevat keskustelut tulee käydä lehtien omilla sivuilla. keskustele

Aikaisemmat pääkirjoitukset
Kirja-alan murros - paljon melua tyhjästä?
Kulttuuriuutisia seuraavat eivät ole voineet välttyä kuulemasta, että kirja-ala on murroksessa. Internet koettelee tieto- ja oppikirjakustantamisen liiketoimintamalleja, sähköinen kirja tekee tuloaan, kustantamoiden sisällä kuohuu.
[9.3.2010]
Kulttuurin passéismiako?
Le Figarossa julkaistiin 20.2.1909 futuristien johtajan runoilija F.T. Marinettin manifesti, jossa haudat, museot ja kirjastot julistettiin vanhoiksi ja madonsyömiksi. Sana passéismi tarkoitti futuristeilla kaikkea vanhaa, turmeltunutta ja aikansa elänyttä. Sotaa he ylistivät "maailman hygieniana".
[24.2.2010]
Kulturens yttrandefrihet
Samtidigt som medievärlden håller på att tappa bort kulturen är kulturen just nu inom sina olika delområden väldigt vital och kreativ. I synnerhet i teatervärlden, framför allt bland de fria grupperna men i bästa fall också inom institutionsteatrarna, skapas det spännande föreställningar med ett strukturmässigt sett nytt samhällskritiskt och politiskt innehåll.
[16.2.2010]
Taidekäsitysten tuoksinnassa
Lausahdus kertoo myytin 70-luvusta ja tuon ajan taidekäsityksestä elävän sitkeänä. Itse asiassa se kumpusi varsin läheltä juuri sitä, mitä usein ja varsin vääristyneesti kuvitellaan 1970-luvun taidekäsityksen olevan: mustavalkoista erottelua, vastakkainasettelua, luokkavihollisuuksia ja monokulttuuria.
[11.2.2010]
Ultimatum Kiasmalle
Kiasman johtajavalinnan käynnistämä kiivas debatti on tarpeen ja tervetullutta niin kauan kun pohditaan taiteen sisällöllisiä kysymyksiä ja Kiasman näyttelytarjonnan merkitystä nykytaiteen kentällä.
[4.2.2010]
Kriitikko etsii tulevaa klassikkoa
Nykypäivänä kriitikko on vähintäänkin kahden haasteen välissä. Hänen odotetaan haistelevan uusia trendejä, joista rakentaa uutista mediaa varten, mutta ainoa tapa vedota uuden kiinnostavuuteen on verrata sitä tunnustettuihin klassikkoihin.
[26.1.2010]
Keskustelua mielipidetönimisen sijaan
Saariston mielestä yhteiskunnalle saattaisi olla taiteellisesti tuottoisampaa, jos apurahoista ei tarvitsisi kilpailla, vaan taiteilijat voisivat työskennellä lempeässä ilmapiirissä. Tommi Melenderiä puolestaan kismittää, miksi humanistinen kulttuuriväki kiittelee dekkareita yhteiskuntakriittisyydestä, vaikka ne ulkoistavat pahuuden psykopaateille, hirviöille.
[19.1.2010]
Arkkitehtuurin kritiikkiä vai valpasta kulttuurijournalismia?
Suomalaisen arkkitehtuurikritiikin vähyyttä surraan, ja siihen on syytäkin: tänään arkkitehtuuri ajetaan mediassa jopa viihteen tai vapaa-ajan kenttään. Havaitsematta kuitenkin jää, kuinka laajalti ja syvälti rakennettu ympäristö, sen laatu tai laadun puute meihin vaikuttavat.
[11.1.2010]
Kylmän lumeen talvi
Tietoteknologian kehitysvauhti suhteessa ihmisen käsityskykyyn kiihtyy kiihtymistään. Ensimmäisen Sputnikin lennosta on kulunut 52 vuotta. Tuskinpa monikaan kriitikko osasi aavistella 4.10.1957 ihastellessaan tähtitaivasta halkovaa tekokuuta, että sen myötä saattaa lentää taivaan tuuliin myös perinteinen lehtikritiikki.
[4.1.2010]
Kritiikkiportin lukijoille reipasta Taiteen Vuotta 2010
Kun olemme valmiita, syksy saapuu, pimenee, tulee yö. Ylitettyämme tiet, pihat ja kynnykset, askelten alla on elämän käytävä.
[23.12.2009]
Mediatalojen kulttuurivihamielisyys huolestuttaa
Siellä missä kulttuuritoimitukset vielä toimivat muutaman toimittajan voimin, on kulttuurikäsitystä laajennettu niin, ettei sivuille mahdu enää juuri muuta kuin levy-yhtiöiden markkinointikampanjoita myötäilevää tähtikulttia. Avustajista päästään eroon vähentämällä tekstejä, lyhentämällä ne minimiin ja maksamalla yhä pienempiä orjatyöpalkkioita.
[14.12.2009]
Näin maailmaa muurataan
Antti Hyryn esikoisteos Maantieltä hän lähti ilmestyi vuonna 1958. Minne Suomi on tältä maantieltä edennyt? Autostradoilleko? Hyry on diplomi-insinööri, mutta jättäytyi kirjailijanuralle valmistuttuaan. Esikoisteoksen ilmestymisen jälkeisen 51 vuoden aikana insinöörit ovat ottaneet vallan tässä maassa. Eivät kirjailijat. Luterilais-kalvinistinen työeetos on nokialaisuuden kautta saanut työvoiton humanismista.
[8.12.2009]
Taide virnistää ja vilkuttaa
Kulttuurikriitikoiden keskuudessa on nykyisin muodikasta olla pessimistinen. Siihen ei toivottavasti ole syynä ainoastaan se, että pessimistinen kulttuuriesseistiikka myy hyvin, vaan myös se, että kulttuurin tilasta on tosiaan sanottavaa ja halutaan eroon siitä kulttuurikeskustelun sisällä laiskottelevasta sohvaperunasta, joka tuudittautuu turvallisuuteen perinteet ja instituutiot unirättinään.
[27.11.2009]
Kaunista turhuutta
Menneisyys ja tulevaisuus kätkeytyvät nykyhetkeen. Vaatii tietoa, sivistystä ja mielikuvitusta etsiä ne piiloistaan. Todellisuus pakenee aina kahteen suuntaan: menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Tässä tienristeyksessä arvostelijankin on valittava, haluaako ennakoida tulevaa tulevaisuuden palvelijana, vai muistella menneitä kulta-aikoja menneisyyden palvojana.
[20.11.2009]
Kaunista turhuutta
Uskottavan teatteriesityksen on kyettävä yhdistämään illuusio ja todellisuus yleisön huomaamatta ja silti kirkkaassa valossa. Myös kritiikin pitäisi antaa mahdollisuudet nähdä parhaat mahdolliset mahdollisuudet myönteisten vaihtoehtojen toteuttamiseen. Mahdollisen vastakohta on mahdoton.
[19.11.2009]
Arvostelun ja arroganssin tiimoilla
Saako arvostelija olla arrogantti vai ei? Onko oikein kuitata jonkun vuosien aherrus kuvaamalla sitä tekeleeksi joka summaa aikakautensa banaaleimmat ja itsestään selvimmät ajatukset epäselväksi puuroksi?
[11.11.2009]
Kirjoitettu teksti syntyy ja hajoaa lakkaamatta
Darwinin Lajien synty ilmestyi 1859. Saman vuoden joulukuussa Pietarin suomalaisen seurakunnan pappi Uno Cygnaeus luovutti senaatille raportin matkaltaan, jonka aikana hän tutustui Ruotsin, Tanskan, Saksan sekä Sveitsin kansakoululaitoksiin. Keisarillisen majesteetin armollinen asetus sääti 11.5.1866 lähtien kaupunkiseurakuntien velvollisuudeksi ylläpitää sekä alhaisempaa että ylhäisempää kansakoulua.
[4.11.2009]
Tappaako koululaitos mielenkiinnon kulttuurin kuluttamiseen?
Kirjallisuus on hieno taiteenala, jonka parissa kuitenkin yhä harvempi nuori viettää aikaa. Elokuvat, internet ja muut mediat ovat vieneet kirjojen kuluttamisen aseman. Miten koululaitos ja opettajat ovat kantaneet kortensa kekoon estääkseen tämän trendin, joka suosii muita medioita kuin kirjojen lukemista? Loistavasti tottakai, kuten muidenkin taideaineiden saralla.
[26.10.2009]
Vanhojen herrojen paluu
Viime viikkoina on ollut aistittavissa vanhojen herrojen paluu kritiikin agendalle, jossa on jo pitemmän aikaa kaivattu myös käänteistä sukupolven vaihdosta. Nuoruus kun ei välttämättä korvaa sivistystä. Vuonna 2003 kuolleen akateemikko G.H. von Wrightin poismenon jälkeen on kulttuurin kentällä tietynlaisen patriarkan paikka ollut avoinna.
[15.10.2009]
Kritiikinkäyttäjän toiveita
Pidän yllä kulttuurikuntoani viemällä itseäni arvattaviin ja yllätyksellisiin kulttuuririentoihin. Pidän myös kulttuurikritiikoista. Kriitikko tarjoaa tiedonvälittäjänä helpotusta valinnan vaikeuksiin, kun kaikkea ei voi kokea. Kriitikko saattaa puolestani päättää mille annan kulttuuriaikaani.
[8.10.2009]
Kriittinen massa
Arvostelijan ongelman näkee siitä, ettei arvosteluja juuri koskaan säilytetä eikä lueta uudelleen (arvostelun kohteita lukuun ottamatta). Vaikka arvostelu olisi hyvin merkittävä (Toini Havu ja Tuntematon pahassa mielessä, Pekka Tarkka ja esim. Rintala hyvässä mielessä), luultavasti vain tutkijat palaavat niihin.
[26.9.2009]
Monipuolisuutta vai lokeroitumista?
Viime aikoina korkea- ja populaarikulttuurin välinen kuilu, jota ainakin 80-luvulla postmodernismin nimissä oltiin kuromassa umpeen, on taas syventynyt. Sen syitä on mielenkiintoista kartoittaa kritiikkienkin välityksellä. Onko siis tapahtunut jotain peruuttamatonta?
[17.9.2009]
Taide tarvitsee kritiikkiä
Jospa mielessämme korvaisimme sanat kritiikki ja kriitikko sanoilla palaute ja palautteen antaja. Kuulostaa huomattavasti positiivisemmalta ja tarpeellisemmalta. Miltei jokainen ihminen kaipaa palautetta tekemisistään joko kehittyäkseen tekemisessään tai havaitakseen tekemisensä mahdolliset reaktiot. Taiteessa reaktiot yleensä heijastavat kulloisenkin kulttuurin vallitsevaa ajatusmaailmaa.
[9.9.2009]
Mental Finland
Peruskysymys kuulunee, mitä ja mistä Suomen kansa tietää? Tai mitä ja miten se haluaa tietää ja kuinka taide reagoi siihen. Isänmaallinen Kansaliike (IKL) määritteli Suomen kansan tietämisen ja toimimisen rajat 5.6.1932 näin:
[1.9.2009]
Tuima kritiikki ilahduttaa taiteilijaa
Ihastunut huudahtelu tai puffaaminen ei riitä. Positiivisista kritiikeistä puuttuu usein analyysi. Ne ovat enemmänkin luetteloita tai referaatteja siitä, mitä teoksessa on, eivätkä arvioita siitä, miksi jotakin on tehty.
[25.8.2009]
Kuka tässä oikein on hölmö?
Hyvä kritiikki lisää tuskaa hyvän jutun menettämisestä. Silti tuntuu, kuin esityksen henki ja syvin sanoma olisi lähtenyt arvion myötä kiitämään kauas teatterilavan horisontin taakse. Juuri siksi kritiikkien tekeminen ja julkaiseminen on niin tärkeää.
[12.8.2009]
Jesuiittakriitikoita
Toimittajien kulttuurievoluutio tuntuu edenneen presidentti Mauno Koiviston parjaamista sopulilaumoista jesuiittaveljiin. Aarno Laitinen väittää ”Median jesuiitat" kolumnissaan (Iltalehti 25.7.), että journalismista on tulossa uudenajan jesuiittapappien suvaitsematonta ja ahdasmielistä vainoamista.
[4.8.2009]
Kriitikko tarvitsee kliseitä
Itsekritiikin harjoitteluun apuvälineeksi kelpaa myös Kritiikkiportti. Sieltä itse kukin voi testata, mitä nykypäivän arvostelija pitää tyypillisenä omalla taiteenalallaan. Kriitikko tarvitsee taidepuheen kliseitä, jotta hän voi tuoda esille sen mikä teoksissa on tuttua ja sen jälkeen pureutua erityiseen ja ainutlaatuiseen.
[27.7.2009]
Kritiikin töpseli irti taiteesta
Luottaisitko politiikan toimittajaan, jonka tehtävä on sivistää sinut lukijana oikeaan näkemykseen? Tarkoitan sellaista, joka edistää politiikkaa journalismilla. Hänen journalisminsa ei ole riippumatonta. Se on sidottu poliittisiin tavoitteisiin. Niiltä se saa myös arvonsa, ei journalismista, saati lukijalta.
[19.7.2009]
Jumalauta näillä lakeuksilla ei pilkata poliitikkoja
Onko Lempäälän kunnan sivistystoimenjohtaja Nina Lehtisen päätös Johannes Heinosen teoksien poistamisesta Piippo-keskuksen surrealistisen taiteen näyttelystä vanha kunnon kikka, johon Heinonen töillään pyrkikin? Sensurointi kun takaa mille tahansa teoksille - riippumatta niiden tasosta - parhaan julkisuuden.
[13.7.2009]
Kulttuuristakin on syytä ottaa lomaa
Voiko kriitikko pitää lomaa, onko kriitikko koskaan lomalla? Eiväthän aivot lepää kuin nukkuessa. Jos loma tarkoittaa taukoa intensiivisimmässä työnteossa, niin kriitikon on pidettävä lomaa ihan vain jo palautumisen takia.
[2.7.2009]
Valheita, väärennöksiä, narrigallerioita
Terve sielu terveessä ruumiissa on ylevä periaate, jolla urheilu on legitimoitu tärkeäksi osaksi kansallista kasvatuskulttuuria ja yhdistetty symbolisesti isänmaan kohtaloihinkin.
[29.6.2009]
Taiteen kauneus ja tekijänoikeudet
Jos me kaikki synnymme vapaina ja tasavertaisina, kenellä on oikeus omistaa toisen työn tulokset? Kun henkiset ominaisuudet, kuten tekijänoikeudet, halutaan muuttaa omaisuudeksi, samalla omitaan myös toisen ihmisyksilön persoonalliset ominaisuudet.
[29.5.2009]
Kriitikon optiot
Suomi on kulttuurin saralla kyllä tai ei sekä joko tai -maa. Yhteiskunta, jolla ei ole varaa antaa sanan olla vapaa, on köyhä. Kuten Lapinlahden linnut laulavat, se ei vain käy.
[25.4.2009]
Helposti tajuttavaa vai vaikeasti ymmärrettävää
Kulttuuri- ja taidekentillä veri punnitaan. Ensinnäkin siksi, että noille kentille mennään vapaaehtoisesti. Toiseksi, koska siellä arvioidaan ne henkiset saavutukset, jota varten tai joiden ansiosta me itse asiassa olemme olemassa.
[15.3.2009]
Autonomiaa vai autismia
Katoaisiko kritiikiltä perusteet ja maa jalkojen alta, jos se ei voisi enää vedota poliittis-ideologisiin, uskonnnolis-moraalisiin tai kansanvalistuksellisiin perusteisiin?
[23.2.2009]
Taidetta viihteeseen
Kritiikin tehtävänä on paljastaa ilmiön todellinen ja perimmäinen olemus, koska kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. Mikäli taide on kääntänyt takkinsa muuttamalla pyhän olemuksensa viihteen välkehtiväksi katinkullaksi, olisiko kriitikoidenkin tämän logiikan mukaisesti siirryttävä viihteen puolelle?
[27.1.2009]
Taiteellisia vaikutelmia
TV-1 tarjosi joulun aikaan kriitikonkin näkökulmasta mielenkiintoisen BBC:n kolmiosaisen dokumenttidraamasarjan "Impressionistit." Pääosissa oli vuosien 1862-1900 virallinen ranskalainen klassillinen taidenäkemys vastaan nuorten taiteilijoiden uudenlainen moderni tapa kuvata todellisuutta kuvataiteen kautta.
[5.1.2009]
Mitä haluaisin joululahjaksi?
Kritiikkiportin sivustoa ei päivitetä joulupyhien aikaan. Kritiikkiportin väki toivottaa kaikille lukijoilleen rauhallista joulua ja hyvää, kriittistä uutta vuotta!
[24.12.2008]
Infoähkyisiä ennakkoluuloja
Kymmenen vuotta sitten ilmestyi Jussi T. Kosken tietotyön sankareille sytyke- ja pohdintakirjaksi suunnattu poleeminen kirja ”Infoähky” (Opinion 1998). Teoksen mottona oli Herakleitoksen ajatus: Paljon tietäminen ei ole viisautta. Informaatio on orjuutta toisten ajatuksille, tieto on vapautta ja voimaa ajatella itse. Inforoska saastuttaa mediat ja mielet.
[9.12.2008]
Matkalla Exlandiaan
Ennen Finlandia- palkinto -järjestelmää saattoivat jopa yksittäisten kriitikoiden eri tiedotusvälineissä esittämät arviot vaikuttaa ostospäätöksiin. Keskitetty Finlandia-palkinto ja monet muut kirjallisuuspalkinnot ovat onneksi vapauttaneet ns. suuren yleisön valinnan ja arvioinnin työläydeltä.
[18.11.2008]
Intiimin terrori
Kunnallisvaalien ehdokkaiden teemoista on saanut etsimällä etsiä kunnallisen kulttuuri- ja taidepolitiikan parannusehdotuksia. Onneksi parahiksi vaalien alla tietokirjailija ja radiotoimittaja Kalle Haatanen vastustaa pamfletissaan ”Ei voisi vähempää kiinnostaa” (Atena) meneillään olevaa taiteen alentamista pelkäksi intiimin terroriksi.
[21.10.2008]
Koulukunnat kunniaan
Myönnän seuranneeni eri taiteen- ja kritiikin koulukuntien nykytilaa luvattoman huterasti. Eräänä päivänä kuitenkin juolahti mieleeni, olisiko moniarvoisuuden, poikkitieteellisyyden ja -taiteellisuuden aikakaudella mahdollista, että jonkin koulukunnan näkökanta saisi taiteessa tai kritiikissä niskalenkin ylitse muiden?
[8.10.2008]
Hiljaista kansaa
YLE Uutisten teettämän kyselyn mukaan suomalaiset arvostavat eniten perinteisiä taidealan ammatteja. Odotetusti arvoasteikon kärkeen nousivat kirjailijat, hyvänä kakkosena näyttelijät, ja hieman yllättäen valokiilaan kiirivät myös klassisen musiikin säveltäjät.
[25.8.2008]
Taiteen elämäntarkoituksen etsintää
Kritiikin olisi kysyttävä, mitä on tuotettu, kenelle tuotettu, miten tuotettu ja miksi? Miksi jokin taideteos tai -tapahtuma on nähnyt päivänvalon. Kritiikki on taiteen ja kulttuurin ”elämäntarkoituksen” etsintää.
[15.8.2008]
Onko nurkan takaa kivittäminen sananvapautta?
Tähänkö siis on tultu kriitikoidenkin keskuudessa? Siitä mistä ei voi puhua on vaiettava tai ainakin kätkeydyttävä nimimerkin suojaan. Mitä pelätään? Kuka tai mikä määrittelee sanan, sanomisen ja kritiikin vapauden?
[7.8.2008]
Kritiikin pistoksia
Toimittaja Kari Salminen kiteytti kolumnissaan Aamulehdessä (11.7.) sanomalehtikritiikin nykytilan otsikolla ”Kritiikki on turhaa”.
[16.7.2008]
Sana on vapaa
Kritiikkiportti on saanut pääsääntöisesti hyvää palautetta ja otettu innostuneesti vastaan. Alkuvaiheessaan vielä hieman kitisevä portti on myös saanut tukuittain parantamis- ja kehittämisehdotuksia, ja hyvä niin.
[1.7.2008]
Hengenvaurauden säästökassa
Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Kritiikkiportti avaa vihdoinkin ainutlaatuisen ja kokoavan näkymän taiteen ja taidekritiikin kentälle.
[10.6.2008]